28.2.2014

Synttäripostia


Kiitos SNY muistamisesta!
 
Se ensimmäinenki postikortti on saapunut, kiitos siitäkin.
 
Täällä on ollut sekavia ajatuksia, suurta surua, iloa ja taas surua. Isäni on nukkunut pois, minusta tuli toisen kerran täti pienelle tytölle ja mummoni nukkui pois, kaikki tapahtui viime viikon aikana. Joten on aika takki tyhjä olo ja tässä samalla pitää hoidella hautajaiset, perunkirjoitukset, asunnon tyhjennys ja myyntiin laitto, samoin auton myynti.. Paljon on asioita soitettavana ja laukottavana.
 
Keittiön remppakin on kohta tulossa eteen.. mutta onneksi sen huolehtii asentaja, kunhan itse vain kerkeisin laittaa maalia ja tapettia ja pyytää sähkömiestä käymään siirtämässä pari pistorasiaa ja asentamaan uuden työvalaisimen. Liesituuletin on vielä valitsematta... Samoin tiskikone.. ei vaan jaksa nyt niitä miettiä. Muita asioita nyt vain suoritan, ja sitten jälkikäteen mietin mikä asia on hoidettu ja mitä piti seuraavaksi hoitaa.
 
Kovasti neuloa ja virkatakin haluaisin, mutta ei ole aikaa. Nytkin olen iltavuoroon valmistautumassa. Blogiakin haluaisin laittaa uuteen uskoon ja päivittää, mutta se saattaa nyt jäädä tuonnemmaksi. Ehkäpä yövuoron hiljaisina tunteina saisin jotain tehdyksi. Onneksi ensiviikko on työnpuolesta löysempää, enemmän vapaita ja lomapäiviä kuin työpäiviä, jos sitä kereisi vähän levähtämäänkin ja ottamaan kutimet tai koukun käteen, terapiaksi.

10.2.2014

Valintoja...

Vuosia olen haaveillut ja tuskaillut huonon, toimimattoman ja aikansa eläneen keittiön kanssa. Aina tuli jokin asia mikä meni keittiön ja omien haaveiden eteen. Ja nyt.. no, mä vain otin ja päätin.. nyt jos en sitä laita niin en saa sitä laitetuksi ikinä. Haaveiden toteutuksen aika! Keittiö uusiksi.

Nyt olis valittavana tapetti ja siihen passeli maali.

Kaapin ovet tulee olemaan valkoiset, puunsyy kuviolla, välitila hopean harmaa ja taso tumman ruskea. Tapetti tulee välitilan ylle, avaralle seinälle jolle tulee vain liesituuletin ja nurkkaan jääkaappi. Ensin meinasin maalata seinän valkealla, mutta sitten tuumailin että näyttäisi liian.. kliiniseltä hopean harmaan välitilalevyn kanssa joten kaipaa jotain pehmennystä.. ja tässä on tämän päivän saldo tapettiliikkeessä vierailulle. Osatappa päättää!

Kuvassa värit ei oo ihan niin kuin luonnossa, kiitos kännykkäkameran, mutta sinnepäin.


Jännä juttu kuinka mielipiteeni voi muuttua moneen kertaan.. Liikkeessä tuo eka tapetti näytti kivalta, ja kotona liian tummalta. Tuon tekstitapetin olin jättämässä laskuista kokonaan pois, mutta myyjä kehotti ottamaan senkin mukaan.. ja nyt se kilpailee tuon keskimmäisen kanssa. Muut seinät maalaan joko valkoisella tai harmahtavan valkoisella.