29.12.2016

Joulun jatkot


Joulukuun viimeinen paketti matkasi eilen tännekin.
Tänään sen pääsin hakemaan. 


Kerät valkoista ja sinistä maijaa kera haasteen; suomi-sukat vauvalle.
Kaksi kerää onionia kujeillen ohjeella. 
Ranteenlämmittimet by Inka wasi 
ja suklaata.. josta meni heti paketin avatessa puolet..

Kiitos Snylle mukavasta kokonaisuudesta!
Tuota haastetta täytyy hautoa, ainakaan vielä ei inspiroi. Enempi inspiroisi jollekin vanhukselle sukat neuloa, varsinkin sellaiselle jonka omaiset ei pidä yhteyttä, sellaiselle joka niitä oikeasti tarvitsee. Joten voi olla että teen sukat työpaikkani jollekin vanhukselle ja haastan muut neulomaan myös. Toisaalta nyt on puhti pois kaikesta osallistumisesta yms. ja kaipaan jotain itselle neulomista. Suunnitelmia sille saralle onkin.. siitä tuonnempana.

Onionit on ihania, uusia mulle! Näitä olenkin halunnut kokeille. Taitaa tulla itselle pipo kun kujeillen on tulossa toisesta langasta, ollut vain kesken jonkin vuoden..


Ja voi hitsi että onkin kauniit ranteenlämmittimet! Näille on käyttöä, kiitos!

Mielellään olisin kuullut enempi sinusta kuka olet.

27.12.2016

Vuoden viimeisimmät kuulumiset

Sormikaskisan palkinto


alpakkaa, tryffeliä ja 15cm puikot.
Kiitos lähettäjälle! Olisin kiittänyt henk koht vaan ei ollut lähettäjästä minkäänlaista tietoa.



Joulukalenteri vaihdossa sain näin kivoja juttuja:


laitan avatuista luukuista kuvaa myöhemmin.
Kiitos Knea! Ihania oli :)

Ja Sny.. en ole saanut viimeistä pakettia. Kyllä mä nyt olen mieleni pahoittanut....


7.12.2016

Rakkahin sny


Jos et vielä ole kerennyt koko pakettia kasaamaan niin olisi akuutti tarve pitkille kiinteille pyöröpuikolle koossa 5. Neulon nyt neuletakin helmaa knitpron irtopäisillä puikolla enkä tule toimeen näiden kanssa. Mulla nämä irtopäiset puikot kiertyy irti 😔
Mutta jos paketti on jo kasassa niin ei haittaa! Voi olla että tilaan puikot itse siinä vaiheessa kun resori on valmis. 

5.12.2016

Kisa

Otin osaa sormikaskilpailuun ja nyt olisi aika äänestää täällä: salainen neuleystävä

Kisassa kilpailemme Annen kanssa kaksin.



Itse neuloin kahdet sormikkaat. 
Punaiset neuloin omasta päästä.
Raidalliset jollain perusohjeella, ja olivat vuosia kesken... Punaisia neuloessa muistin keskeneräisen työn ja pitihän ne nekin kutoa loppuun.


24.11.2016

Joulukalenteri


Kiitos Knea!

Vielä olen malttanut odottaa... ;)

Vanhat autot lankakerässä

Eilen töissä ollessa tuli viesti että paketti odottaa kaupalla. Ja minä tietenki iltavuorossa enkä pääse kerkeä sille iltaa hakemaan. Samon tälle päivälle oli tiedossa pitkä päivä. Iltapäivä meni koulutuksessa ja onneksi oli ihan mukavaa miettimistä niin kerkesin unohtaa odottavan paketin.

Ja sitten kun oli kuolutus ohi niin ihmettelin että mitä mun piti muistaa.. Kotiin ajellessa mietin että pitikö mun hakea maitoa ja jotain.. ei ku marraskuun sny-paketti odottaa postissa!



Paketista paljastui ensimmäisenä langat, hurjasti lankaa! 
Ja niiden sisuksiin oli snyni piilotellut vanhat autot :)
Naureskellen ne sieltä tongin
"yrititkös oikeesti nää herkkusuulta piilottaa"
Yksi meni samantien suihin kuvan oton jälkeen. Loput herkut säästän yövuoroille.. niitä onkin nyt kaksi peräkanaa. Eipä tarvii viikonlopulle suunnitella mitään.. 


luonnossa langat näyttää paremman värisiltä!

Langat on mulle ennestään kokeilematonta mutta käsituntuma jotenkin tuttu. Jokin lanka on saman oloista. Mitähän näistä tekisin. Nää kävis hyvin peittoon, mutta mietin vielä.

Lankojen ja herkkujen lisäksi paketissa oli Niina Laitisen sukkaohje. Tuon voisin toteuttaa mun jämistä!

Kiitos Sny!
Kaikkiaan kiva paketti, jälleen kerran!
Älä huoli, olen ollut tosi tyytyväinen pakettien sisältöihin, hyvin olet onnistunut!

Hmm... pyysit vinkkiä seuraavaan pakettiin. Eihän mulla nyt tietenkään tule mitään mieleen... ehkäpä jotain vähän paksumpaa lankaa? Jotain mistä voisin itselle tehdä jonkun asusteen. pipon (tai jonki kaulajutun). Pitkään olen haaveillu kimallelangasta jossa on hopea kimalletta, mutta ne on niin hintavia. Vielä mä sitä joku kerta raaskin tilata kunhan tiedän mitä sellaisesta tekisin.. :D Mutta jokin sellainen lanka mikä ei ole karhea eikä pistele, niin ja tietenkään ei täysin tekokuituinen, vahviketta saa olla. Muuta mä en keksi... Väri vois olla jotain tummanpunaista, viininpunaista tai graffitinharmaata.. ei tarvi olla täysin tasaista väriä, eli semi-solid, (väriliukua vaaleampaan) Hihii.. mä taidan tietää jo millasen pipon haluan :) Mutta jos et löydä mitään niin kunhan on jotain vähän paksumpaa lankaa kuin mitä on näissä aiemmissa paketeissa ollu (maks. 5mm puikolla)



16.11.2016

Patahuu ja ilopilleri

Novita soinnusta syntyi pienen pienet sukat ja lakki. Lakista jäi uupumaan narut langan loputtua kesken.. eikä tunnu kenelläkään olevan pientä nöttöstä tätä lankaa. Joutunen korvaamaan jollain toisella langalla..



Seiskaveikasta tuli ilopillerille sukat toiveväreillä. Minun jalkaa nahtit joten 36-37 jalkaa lienee passelit.


Ja viimeisin työni "patahuu"!
Tämä syntyi snyn lähettästä puuvillasta ja patalappukirjan ohjeella. 
Tämäkin menee lahjuksiin...

Enkeli



Kuukauden myöhässä olleen sny-paketin vuoksi enkelipaketti saapui piristämään mielipahaani. Viime viikolla tuli, mutta vuorotyö ei antanut aikaa päivittää blogiin. 
Oli kyllä kiva piristys, vaikkakin kirja tuntuu sangen tutulta. Tämä taitaa minulla joskus olleen, mutta olen siitä luopunut. Löytyi sieltä yksi ohje jonka toteutan lähiaikoina... pukinkonttiin.

Kiitos sny-enkelille!



7.11.2016

Mulla on lokakuu marraskuussa



Sny lähetti minulle kahvia, saunatuoksun, puuvillalankaa, patalappukirja ja herkkuja. Niin ja kauniin kortin! Hyvin olet urkkinut blogia ;)

Kiitos näistä, kaikki sellaisia mistä pidän! Herkut syöty jo...


25.10.2016

Mallitilkku

Taisin neulo elämäni ensimmäisen mallitilkun... Nyt on otettava varmanpäälle kun isompi työ on kyseessä. Nelosen pyöröillä tuli vähän liian pieni joten seuraavaksi kokeilen 4,5 puikolla.. Vaan taas tuli ongelma vastaan, puikkopula.. Ostoksille siis.


Tämän kuu snypakettia odotan vielä saapuvaksi. Vähän huolestuttaa onko tulossa ollenkaan kun snystäni ei ole kuulunut mitään. Onko sattunut jotain vai jäikö "leikki" kesken?

24.10.2016

Haaste...

Sain haasteen tehdä sormikkaat. Valmistustapa vapaa.


Tässä minun ...kaksikymmentä sormea ;)

Ekaksi neuloin punaisesta langasta palmikkosormikkaat. Koska mitkään ohjeet ei inspiroinut niin neuloin sitten omasta päästä. Vahva epäily että lanka on teeteen primavera.




Ja ne loput 10 sormea..

Noita punaisia neuloessa muistelin eräiden sormikkaisen olleen kesken kuudetta vuotta.. öhöm.. Punaisten valmistuttua kaivelin keskeneräisten töiden laatikkoa ja sieltähän löytyi yksi valmis ja toinen aloitettu. Kyllä alkoi huvittamaan että noinkin kivan ja nopean työn olen kesken jättänyt.. neuloin tämän valmiiksi vuorokauden aikana, jos palkkahommat ei olis velvoittaneet niin olisivat valmistuneet samana päivänä. Täytyy kyllä myöntää ettei sormien neulominen mitenkään nautinnollista ole.. muutama irvistys taisi naamallani näkyä..

Mutta niin innostava oli haaste että sain noin vanhan keskeneräisenkin valmiiksi!

Seuraavaksi haastan itseni neulomaan jotain suurta...

9.10.2016

Inspiraatio


Olin mukana ravelryn inspiraatiokuvavaihdossa. Ideana oli laittaa parille näytille kuvia jotka itseä inspiroi. Pari kasasi kuvien ja parin tietojen mukaan paketin. Meinasi unohtua paketin esittelyn kokonaan tänne kun ainut kuva oli instassa. Ja koska kuvattomat postaukset on tylsiä niin unohtu koko homma jossain vaiheessa.

Minä sain pakettini Susannalta, ja ihanan paketin sainkin! 

Kiitos vielä!

Suklaat syöty samantien ja kässäpussi on ahkerassa käytössä :) Langasta tulee joskus sukat.

Toiset

testi Wild Saget




Lanka:  Adriafil Genziana
Puikot: 3,5 pyöröt
magic loop



Oikean puoleinen on kevyesti höyrytetty ja käsin oijottu.
Vasen odottaa höyrytystä.
Molemmat höyrytettynä ja oijottuna.
Ohjetta näille ei vielä ole julkaistu mutta tulossa on.
Testi ohjeen sain ravelrystä Talvelta.

4.10.2016

Wild Sage Mitts

Tein jotain tavoistani poikkeavaa, rohkaistuin testineulojaksi. Ja vieläpä pitsineuleeseen, jota en pahemmin tykkää tehdä. Mutta tää oli kivaa, koukuttavaa jopa.. toiset tulossa ;)

Talvi on suunnitellut uuden ohjeen: Wild Sage Mitts DK ja fingerin-vahvuisena. Mä testasin Dk-vahvuista koska fingerin on mulle työläämpää neuloa.



Ensimmäinen valmis, toinen menossa. Kuva otettu sisällä, lanka näyttää tummemmalta kuin onkaan.


Valmiina! Tässä langan väri näkyy oikein, ainakin melkein.


Ihana ohje, nopea ja helppo neuloa vaikka englanniksi olikin!
Kaavion oppi nopeasti ulkoa, ei liikaa monimutkaisia vaiheita ja silmukoita, 
vain oikeaa, nurjaa, lisäkset ja kavennukset sopivissa rytmeissä.

Eilen aloitin toisen parin teon, yksi valmiina ja toinen aloitettu. Kuva siitä instagramissa...
Nyt puikot joksikin aikaa parkkiin, leipomaan ja ulos! Puolukkapiirakka ja pihahommat kutsuu...


23.9.2016

Nää tuli mulle!



Paketti on saapunut ja noudettukin postista jo pari päivää sitten. Työ kiireet taas syöneet energiat tästä naisesta. Nytkin töissä... Mutta siis, tän kuun SNY-paketti on tässä:

KnitPro zing pyöröpuikot, alpakkalankaa, käsityö lehti, ihana kirjoneulelapas ohje, silmukkamerkit ja elastinen lanka ja kirjoneuleen langanohjain. Ja piste iin päälle, mustavalkea kortti.

Kiitos snylleni, kertakaikkiaan ihana kokonaisuus!

Otin langat ja ohjeen töihin mukaan jos olisi ollut energiaa neuloa, mutta aloittamatta on vielä. Tää valvottava porukka ja paperihommat on pitänyt huolen etten pääse paljoa istahtamaan...

Neulomisiin!

13.9.2016

Kylvyssä!




Viime yö meni taas työn merkeissä. Kerkesin neuloa loput rivit ja aamusella kotiin päästyäni päättelin huivin. Väsytti kyllä mutta kun oli pakko saada valmiiksi, ei kiire vaan pakon oloinen tarve saada päätellyksi.. Sillonhan se täytyy tehdä kun päättelykeiju leijuu paikalla.. 

Olen tosi tyytyväinen, ensinnäkin neuloin näinki ohuesta langasta ja vieläpä huivin! Huovit ei oo koskaan ollu mun juttu. En osaa pitää huiveja ja varsinki kolmiohuivit on ollu käytössä hankalia. Tarkoitus oli kyllä että tämä tulee itselle mutta koska muistin että äidin syntymäpäivä lähenee niin ajattelin lahjoa tällä.


Almaz on nyt kylvyssä, odottamassa pingotusta. Odotellaanpa kuivumista niin tutkailen minkä verran huivi söi lankaa.


2.9.2016

Kortti postia







Pienen jännityksen kanssa odottelin korttia saapuvaksi. Pelkäsin jo että posti kerkesi kortin hukkaamaan. Mutta nyt se on täällä!

Kiitos sny-parilleni kortista! ❤ Tästä se alkaa 🤗

26.8.2016

Elokuista eloa

Tänne on tullut syksy. Kylmää ja märkää. Rankkoja sateita, riittäisi jo! Välillä vähän aurinkokin pilkistää ja näyttää upeita sateenkaaria. Neuletyöt etenee hitaasti. Palkkatyö vie aikani, eikä kesälomaakaan ollut. Lohduttaudun tiedolla että ensi kesänä on oikea loma. 







NYT

puikoilla 






Ravelryssä Inspiraatio-kuvavaihto. Parini lähetti kärsivällisyyttä ;) 
Paketti saapunee kun on sen aika. Tykkään ravelryn vaihdoista. Siinä keskitytään vain yhteen pakettiin, milloin milläkin teemalla. Kivoja paketteja olen saanut.


Ja tämän syksyn sny-kierros starttasi. Aloitamme ensimmäisellä yhteydellä, vielä ei postilaatikkoon korttia tullut.

Eli työkiireiden välissä yritän omiakin juttuja touhuta, hengissä ollaan ja toivottavasti terveenä pysytään. Nyt viikon ainut vapaapäivä.. ja vuorossa ulkoruokinta! Nam nam :)

11.7.2016

Mitä kuuluu?

Täällä tikut silmissä valvon yövuorossa.
Tähän mennessä rauhallinen yö, on aikaa neuloa mutta tottahan se nyt väsyttäisi.
 
Kuva on nyt huono.. kännykällä otin, hiukan hämärää on kun en salamaa käyttänyt. Salamalla tulee niin kamalia kuvia! Työn alla on tavoistani poiketen huivi, Almaz tästä pitäisi tulla.
 
 
 
Fisukat vielä kesken, etenevät kyllä.. hitaasti.
 
Keittelenkin kahvit vielä ja syön evääni. Odottelen aamuvuorolaisia saapuvaksi, vielä reilu 4 tuntia...

16.6.2016

Mieti kivoja juttuja




Niinhän se on että kaikki hauska loppuu aikanaan, niin kuin tämä sny-kierroskin. Mutta ei kai me lopullisia hyvästejä jätetä?
Jokainen lähettämäsi paketti oli mieluinen ja palautteen olen antanut rehellisesti ;)
Mukavaa oli ja nyt on aika muistella kivoja juttuja! Ja ottaa jossain vaiheessa lähettämäsi langat työn alle. Vielä ei niille ole aikaa kun tulee niitä "pakko tehdä tää nyt" -töitä ja mun aika käsitöille on mitä on... Ei vaan ehdi niin paljoa kun haluaisi.

Mutta vielä esittelen
Sny-kierroksen viimeisen paketin:


Rasia pullollaan nuorelle miehelle herkkuja, poika oli otettu näistä ja todella iloinen! Kiitokset siis häneltäkin ("laitathan senki sinne nettiin sit") Itselleni pihistin tuon kivan pikku laatikon ;)

Ja minulle tuli snyn neuloma strömsö-keeppi harteilly lämmittämään. Tälle on kyllä käyttöä täällä pohjoisen kesä illoissa ja töissä yövuorossa tämä on oivallinen! Löytyykö tälle ohje jostain? Voisin itsekin neuloa tälläisen pukin konttiin.
Yrttijalkakylpy, käsivoide ja suihkugeeli pääsevätkin heti käyttöön. Vihdoin kokonainen viikonloppu vapaata ja aikaa itselle! Votiivit säästän syksyn pimeisiin iltoihin, ah niin ihana tuoksu! 
Puuvillalangoista mietin ensin syntyvän paketissa olevalla ohjeella toppi mutta houkuttaisi tehdä kassi tai ystävän pienokaiselle peitto.. Saapas nähdä!

Kiitos Mustakissa, ei enää niin salainen neuleystäväni tästä ja koko keväästä! 

♥ 


Ihanaa ja aurinkoista kesää!

🌸 🐛 🐦 ⚓ 🚲 🍓🍦🐝🐜🐞☀⛅☁⚡☔🌅🚣



12.6.2016

Kämmenille


Novitan isoveljestä neuloutui kämmekkäät 
salaiselle neuleystävälle, Miralle.
Kirsikat mysteerijämistä. 



Ompelus

Hys hys työnä tämä kassi valmistui maaliskuun alussa. 


Vuori kierrätyskankaasta, taisi olla vanhan lakanan palanen ja päälikankaan ostin uutena kangas kaupasta. Kotona huomasin että kankaan nimi sattui olemaan Mirabelle.. kässäkassi matkasi synttärilahjaksi Miralle jonka salainen neuleystävä olin tänä keväänä. 

Litistynyt rotta!


Snyn toisena hyshys-työnä valmistui virkattu rotta kirjanmerkki Miralle

Langat: harmaa maija, valkea nordic wool, musta isoveli,
vaaleanpunainen pikkusisko: nenä, varpaat ja häntä, 
vaaleanpunainen bambu: korvat.
Pään täytteenä vanua.



2.6.2016

Fisukat

Puikoilla Niina Laitisen Fisukat. 

Ohjetta julkaistaa facebookissa pätkä kerrallaan. Lankat yritin valita varastostani mutta tumman sininen Novitan nalle täytyi käydä ostamassa. Turkoosi on myös nallea ja sininen on maijaa.




Resori neulottuna



Nyt molemmat mun sukan tekeleet on tässä vaiheessa. Kuljen jälki junassa koska joka päivä ei ole aikaa neulo.

Kirjoneuletta en ole aiemmin pahemmin kokeillut. Vauvan lapaset neuloin vuoden alussa. Olen aika innoissani, vaikka hiiiiidasta puuhaa onkin. Näiden jälkeen varmasti jotain nopeampaa!

Blogin ulkoasu on muuttunut, se etsii vielä itseään.. ehkäpä blogin nimi pitäisi olla paksummilla kirjaimilla...

19.5.2016

Sny toukokuu

Ei olisi voinut keväinen toukokuun paketti saapua parempaan aikaan. Töistä ajelin kotiin ja pysähdyin lähikauppaan samalla vilkaistessa kännykkää joka oli matkalla päästänyt äänensä, paketti on saapunut! 



Ihana parini on toteuttanut toiveeni jälleen kerran! Paketista paljastui kasvihuonekirja, sinimustaa lankaa, retiisin ja basilikan siemeniä, salmiakkisulkaata, koiralle purutikkuja ja kauniin kortin.

Kiitos Sny!

Kirjaa on jo lueskeltu, suklaat syöty pojan avustuksella ja koirakin sai oman herkkunsa. Poika vähän haikeana kysäisi olenko sanonut että hänkin on olemassa :) Tuumasin vain että tämä sny juttu on tarkoitettu minulle, ja sny saa itse kasata pakettiin mitä haluaa. Mutta jos viimeisessä paketissa tulisi pojalle jotain pientä herkkua? ;) Mulle ei herkkuja tarvitse laittaa.

22.4.2016

Pieniä töitä...

... yhden niistä voin esitelläkin. Tämä ei siis ole tällä kertaa hyshys-työ ja ihan itselle.





Lanka: Snyltä saatu primavera